Täältä pesee – lumityöt hoituvat sulavasti halki Suomen

01.02.2022 – Ajankohtaista

Arto Pietikäinen käsittelee pääkaupunkiseudun liikekiinteistöissä lumilapiota ja -kolaa reippain ottein; Oulussa koneyksikön liikkeitä ohjailee tottunein ottein työnjohtaja Mikko Kestilä. Kotikadun ammattilaiset painavat talvisin pitkää päivää luonnon ehdoilla, mutta tuiskukaan ei kismitä, kun porukka puhaltaa yhteen hiileen.


Rollaattorien ja ambulanssien on päästävä aina kulkemaan, se on selvä. Sillä ajatuksella Kotikadulla tehdään talvisaikaan pitkää päivää ja joustetaan tarpeen mukaan.

Iso osa lumitöihin ja liukkauden torjuntaan kuuluvasta työstä on sitä näkymätöntä tekemistä, johon ei kiinnitä huomiota silloin, kun se on tehty hyvin. Kiinteistöissä tehdään ensin kolaa ja lapiota vaativat pienten tilojen lumityöt: ovien suut, lastauslaiturit, seinien vierustat. Konekuskit käyvät sitten siirtämässä valmiit kasat pois. Samalla konekuskit tarkkailevat kattolumien tilannetta, ovatko rännit kunnossa, mihin tarvitaan hiekoitusta tai tarvitaanko johonkin varoituspuomeja. Tiedot raportoidaan sitten kiinteistönhoitajille, jotka laittavat paikat kuntoon.

– Lumenpoisto tehdään yhteistyössä lapiomestareiden ja konekuskien kanssa, Arto kertoo. – Vaatii vähän ennakointia tietenkin, mutta yhdessä pidetään huolta, että saadaan tärkeimmät väylät ajoissa auki.

Mitään hierarkiaa ei tekijöiden ja tekotapojen välillä ole, vaan kaikki auttavat kaikkia ja tieto kulkee. Sillä tavalla taataan turvallisuus ja toimivuus.

– Päästään järkevästi helpolla, kun toimitaan näin, tuumii Mikko. – Me pyritään palvelemaan mahdollisimman laajasti. Tälläkin tavalla puhalletaan yhteen hiileen.

Työvälineitä hiekkaämpäristä 20-tonniseen työkoneeseen

Tukkivaa lunta ja petollista liukkautta korjataan laajalla skaalalla työvälineitä. Portaiden jäät poistetaan yleensä petkeleellä, liukkautta kuritetaan sekä hiekalla että jäänsulatusaineella, tai sitten lumisodan välineeksi voidaan ottaa peräti 20 tonnia painava työkone. Oulussa kalustoon kuuluu jopa tiehöylä.

Oulun korkeudella työkoneet ovat liikkeellä päivittäin. Jos työlistalla ei ole lumenpoistoa ja -siirtoa, sillä on varmasti hiekoitusta. Koneet lähtevät pohjoisessa lumisina öinä jo puoliltaöin liikkeelle. Oulun seudulla avataan isot väylät, niin liiketiloihin kuin asuinalueillekin, yhtä aikaa. Yleisesti ottaen reitit palvelutaloihin ja sairaaloihin hoidetaan ensin, sen jälkeen liikekiinteistöt, kauppakeskukset ja konttorit.

– Täytyy varmistaa, että palvelutaloissa voidaan liikkua turvallisesti. Avataan kulkuväylät, pyörätuoliluiskat, lastauslaiturit, Arto listaa.

Kotikadun paikallistuntemus helpottaa elämää ja tehostaa työntekoa monella tavalla. Koneaurauslistat on tehty koneen koon mukaan, eli oikean kokoiset työvälineet toimivat oikeissa ympäristöissä. Samoin paikalliset tekijät tietävät pihakaivojen paikat, oikeat lumen läjityspaikat, missä kohdissa tarvitaan käsityötä kolan ja lapion kanssa, ja mitkä paikat vaativat erityistä huomiota, jotta kaikkien arki sujuisi mahdollisimman näppärästi.

Yksikään päivä ei ole samanlainen

Tavallinen työpäivä Kotikadulla sisältää monenlaista askaretta. Mikon mielestä se onkin työn suola. Tarjousten tekemisten, reittien suunnittelun ja koneiden ajamisen lisäksi työnjohtajan päivään sisältyy jatkuvaa seurantaa. Iltapäivisin yleensä tehdään seuraavaa päivää valmiiksi – suunnitellaan ja aikataulutetaan reittejä, jolloin toimeen päästään kiinni heti aamusta. Tai jo aiemmin, jos on tarvetta: lumitilannetta ja sääennusteita seurataan kaiken aikaa. Yleensä työvuoroista ja yölähdöistä saadaan kuitenkin sovittua jo edellisenä päivänä.

– Normaali työpäivä alkaa aamuseitsemältä ja päättyy kolmelta, mutta näin lumiaikaan saattaa hyvinkin olla lähtö jo aamuyöllä, sanoo Mikko. – Kyllä minulla koko päivä menee koneella, mutta riippuu vähän päivästä, millä koneella!

Kuitenkin pitkien päivien tekeminen on palkitsevaa. Oman, tutun tiimin kanssa on ilo tehdä töitä hyvässä hengessä. Kaikki ovat valmiita auttamaan toisiaan tarvittaessa. Paras kiitos työnjohtajalle onkin päivän onnistuminen: kun työt ovat ajallaan valmiit ja asiat sujuvat.

– Jos hallilla vielä hymyilyttää, eikä kukaan lähde kotiin pahalla tuulella, se on se paras kiitos, Mikko sanoo.

Iloa toki tuo sekin, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä.

– Kyllä siitä jää hyvä mieli, Arto sanoo.

Muutenkin Kotikadulla työskentely on molemmille miehille mieleen. Työn monipuolisuus ja sen sosiaalisuus saa kiitosta.

– Ollaan samalla periaatteessa psykologeja, Arto hymyilee. – Kuuntelemme murheet ja löydämme ratkaisut. Mutta hyvin voi siellä kiinteistöllä ohi kulkiessa kysyä meiltä neuvoa. Meiltä löytyy aina apua.

 

Jaa artikkeli